Flashback loistavien elokuvien pariin

Historiamme valossa on nähty monen monta uskomatonta elokuvaa jotka ovat jättäneet pysäyttämättömän vaikutuksen kultturistiseen elämäämme. Seuraavassa artikkelissa tutustumme aikamme mestariteoksiin hieman lähemmin ja tutkimme, minkälaisia vaikutuksia nämä ovat saaneet aikaan. Valkokankaalla on nähty liikkuvaa kuvaa jo yli reilusti yli sadan vuoden ajan, vaikkakin parhaat kuvaukset on luultavasti tehty 1980-luvun jälkeen. Elokuvateollisuus muuttuu koko ajan joten odotettavissa on varmasti entistä parempia leffoja tulevien vuosien aikana!

Wolf Of Wall street

The Wolf of WallstreetMartin Scorsesen ohjaama Wolf Of Wall streetin piti olla elokuva jonka avulla DiCaprio voittaa vihdoin ensimmäisen Oscarinsa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikkakin DiCaprion roolisuoritus oli yksi kaikkien aikojen parhaimpia tekeleitä mitä valkokankaalla on koskaan nähty. Wolf Of Wall street on tositapahtumiin perustuva kuvaus miehestä jota tänäkin päivänä pidetään yhtenä maailman parhaimpana myyntimiehenä. Elokuva oli kuvaus Myyntitykki Jordan Belfortin elämästä joka oli täynnä huumeita, seksiä ja valtavia summia rahaa. Jordan Belfort nousi Wall Streetin otsikoihin aikoinaan siitä, että hänen omistamansa sijoitusyhtiö Stratton Oakmont yksinkertaisesti huijasi asiakkaitaan ostamaan arvottomia osakkeita. Jordan Belfort teki parhaimmillaan useita miljoonia dollareita päivässä jonka johdosta hänen elämänsä lähtikin jyrkkään syöksyyn huumeiden ja väkivallan astuttua kuvioihin.

Wolf Of Wall Street on lohduton kuvaus miehestä joka sai liian paljon, liian aikaisin. Oikeassa elämässä Jordan Belfort joutui vastuuseen teoistaan ja joutui istumaan USA:n liittovaltion vankilaan. Vankilasta vapauduttuaan Belfort on kiertänyt ympäri maailmaa pitämässä seminaarejaan “Straight Line System” -myyntitaktiikan pohjalta.

The Revenant

The Revenant on toinen DiCaprion elokuva josta hänen piti Oscar-palkintonsa saada ja näin myöskin kävi. Elokuvassa Leonardo DiCapriolla oli häkellyttävän vähän vuorosanoja, ottaen huomioon, että elokuva kesti huimat 2,5 tuntia. The Revenant sijoittuu 1800-luvun Amerikan Yhdysvaltoihin jossa turkiskauppiaat, USA:n ratsuväki ja alkuperäiskansat ottivat verisesti yhteen karuissa erämaan oloissa. Elokuva alkaa jännittävistä siten, että DiCaprion esittämä roolihahmo Glass joutuu harmaakarhun hyökkäyksen kohteeksi, menettäen kävely ja puhekykynsä. Monen viikon sairastamisen jälkeen Glassin miehet päättävät hylätä tämän metsään villieläinten ja intiaanien keskelle. Selviytymistaistelu oli valmis alkamaan sillä myös DiCaprion roolihahmon vaimo ja lapsi tapettiin elokuvan rajuissa taistelukohtauksissa. Tästä alkoi yhden miehen tarina kohti kostoa sillä mitään ei ollut enää menetettävänä.

Huomaathan, että Oscareista pääsee yleensä myös lyömään vetoa vuosittain gaalan aikana sillä useat nettikasinot tarjoavat näistä kohteita listoillaan. Mikäli olet elokuvafriikki ja luulet omaavasi jonkinlaista etua sisäpiirin tiedoillasi ja analyytikoillasi, kannattaa ehdottomasti lyödä jonkinlainen panos sisään lempielokuvasi puolesta!

Aquaman

Aquaman on Game Of Thronesista tutun Jason Momoan ensimmäinen iso elokuvarooli jossa hän on lyönyt itsensä läpi. DC Comicsin legendaarinen kuvaus merten valtiaasta sekä Atlantiksen kuninkaasta on häkellyttävä kokemus varsinkin naispuolisille katsojille. Jason Momoan erittäin maskuliininen olemus lähestulkoon vangitsee katsojansa koko elokuvan ajaksi ja luo tunnelmasta täysin uniikin. Roolittajalta Momoa oli täysin nappisuoritus sillä hänen näyttelemisensä Aquamanissa hakee vertaistaan. Elokuva on tarinaltaan hyvin surullinen, mutta poikkeuksellisesti supersankarielokuvalle tähän kuvaukseen on onnistuttu aimo annos komediaakin lisäämään mukaan. Kaikille mustan huumorin sekä toiminnan ystäville tämä elokuvaa sopii paremmin kuin hyvin ja se saattaa hyvinkin olla koko 2010-luvun paras supersankarielokuva. Ainoa joka sen kanssa realistisesti kilpailee on Marvelin Deadpool sekä Deadpool 2 elokuvat. Näissä pääosaa tähdittänyt Ryan Reynolds on myös onnistunut lyömään itsensä läpi todella isosti. On täysin varmaa, että myös Jason Momoa tulee myös tämän jälkee näyttelemään useita isoja elokuvia, 2020-luvun paremmalla puolella.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *